tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kymmenen asiaa, joita en ole koskaan tehnyt

Nappasin mukaani haasteen Pihin naisen elämää blogista, vähän jälkijunassa, mutta tämä oli sen verran haasteellinen, että piti miettiä monta päivää.

Tarkoitus on siis listata 10 tavallista asiaa, joita en ole koskaan tehnyt.

  1.  En ole pelannut mitään joukkuepelejä. Koulussa tietysti, mutta en vapaaehtoisesti missään urheiluseurassa.
  2. En ole käynyt ikinä millään soittotunnilla. Olen itse opiskellut kirjoista ja c-kasettikurssilta nuotit sekä soittamaan  vähän urkuja, nokkahuilua ja haitari.
  3.  En ole ikinä käynyt Suomea idempänä, enkä edes Suomea läntisemmissä entisen itäblokin maissa.  
  4. En ole koskaan kiivennyt puuhun alinta oksaa korkeammalle, ainakaan vapaaehtoisesti. Kerran taisin joutua kurkottelemaan vähän korkeammalle, kun toiset heitti minun pipon puuhun. Jäin takin hupusta roikkumaan selkä puunrunkoa vasten, enkä päässyt muistaakseni alas. En silti käsittääkseni ole enää siellä puussa, eli kait minä jotenkin lopulta pääsin alas, oisikohan joku auttanut. 
  5. En ole koskaan ollut kummilapseni ristiäisissä. Minulla on vain yksi kummipoika ja en ikävä kyllä päässyt ristäisiin, koska olin sairaana. 
  6. En ole koskaan ollut töissä mansikanpoimijana tai muissakaan roskahommissa. Minulla oli aina hyvä tuuri, ja kun toiset poimivat mansikoita tai perkasivat ruusupensaikkoja kaatosateessa, minä olin kirjastossa hyllyttämässä kirjoja. 
  7. En ole käyttänyt instagrammia, tweetteriä ja mitä näitä onkaan. Olen pysyttäytynyt perinteisemmissä facebookissa ja blogeissa. 
  8. En ole ikinä lukenut mitään kioskikirjallisuutta, Harlekiinejako ne nyt ovat. Paitsi tietysti, jos Aku Ankan taskukirjat lasketaan. Mutta siis ei mitään romanttista hömppää. (Onhan toki Akun ja Iineksen suhde varsin romanttinen ;) ) 
  9. En ole koskaan katsonut Housea, Täydellisiä naisia, Big Brotheria (yritin kerran, kun oli yksi nuoruusajan tuttu mukana, mutta kykenin vain 20 s, ja oli pakko luovuttaa), Viidakon tähtösiä ja monen montaa muuta tv-ohjelmaa, joita kaikki muut seuraavat. 
  10. En ole ikinä hypännyt veteen tornista. Kaikki muut hyppeli aina uimahallissa ja kinusivat, että eikö saataisi taas hyppiä tornista. Minä kerran kiipesin, aika vastentahtoisesti kolmeen metriin, katsoin veteen, ja kiipesin alas.


Haastan kaikki halukkaat mukaan vastailemaan. Blogittomat voivat vastailla myös kommenteihin.

4 kommenttia:

  1. Jos sopii niin vastaan tähän.

    1. Olen pelannut KPT:ssä jalkapalloa lapsena. 2. Soittotunnit eivät olisi edes tulleet mieleeni. 3. Vähäsen olen entisissä itäblokin maissa käväissyt, mutta vain Neuvostoliitossa kävin neuvostoaikaan. 4. Minä olen pudonnutkin puusta (olipa yllätys!) 5. Toukokuussa sain olla siunaamassa kummipoikaa konfirmaatiossa. 6. Olin hiljattain puhelinmyyjänä, mutta koska palkka jäi lähes olemattomaksi, lopetin sen työn. 7. Minä en käytä feisbuukiakaan. 8. Kerran yritin lukea Danielle Steeliä. 9. Nykyään katsotaan vaimon kanssa lähinnä dokumentteja ja elokuvia. 10. Tornissa olen minäkin käynyt uimahallissa ja mäkihyppypaikalla, mutta en sentään ole hypännyt.

    VastaaPoista
  2. Lähes kaikessa siis ihan vastakohtani ;) Paitsi kohdissa 2, 9 ja 10. Tai no 10 vähän kyseenalaisesti, katson todella vähän elokuvia, mutta dokumentteja sitäkin enemmän. Viimeaikoina vähän enemmän sarjoja. Mutta en katso vaimon kanssa, koska en ole naimisissa.
    Toivottavasti minäkin pääsen sitten kummipoikani konfirmaatioon.

    VastaaPoista
  3. Bongasin monta samaistumista herättänyttä kohtaa. En ole Instagramissa, en ole hypännyt hyppytornista, enkä ole käynyt soittotunneilla. House-sarja on puolestaan yksi lempparini, suosittelen joskus kokeilemaan. :)

    VastaaPoista
  4. Täytyy varmaan kokeilla, kun nyt olen päässyt televisiosarjojen makuun.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.