maanantai 8. kesäkuuta 2015

Viikonloppukuulumisia

Viikonloppuna sain viimeinkin maalattua kasvilaatikot valmiiksi. Onneksi oli sen verran sateetonta. Koko maalausprojekti kesti kolme viikkoa, joka viikolla on ollut vain yksi sateeton päivä, jolloin olen voinut maalata. Nytkin sitten satoi muina päivinä, joten en saanut vieläkään kasvimaata tehtyä. Toivottavasti saan ne laatikot paikoilleen, ennen kuin sataa lunta. Tällä menolla sitä varmasti sataa loppuviikosta. Joku viisas oli laskenut ragnarökin alkaneen viime vuoden helmikuussa, ehkä se viisas olikin väärässä ja ragnarökin, eli maailman lopun, ensimmäisen osa, fimbulvinter, on alkanut vasta tänä vuonna.


Eilisen tappelin tietokoneeni kanssa. En saanut kirjoitettua mitään tännekään, kun kone vain jumitti. Illanpäälle näytti, että se alkoi taas toimimaan, toivottavasti. (Nyt kirjoitan lainakoneelta).


Aloitin viikonloppuna Sinuhen egyptiläisen lukemisen. Dekkariviikon kannalta huono suunnitelma, en varmaan saa tätä valmiiksi koko viikolla. Mutta siirrän dekkariviikkoa omalta osaltani niin, että kun Sinuhe on luettu, aloitan dekkarit ja viikon luen/kuuntelen vain dekkareita (ja tietysti nettiä ja blogeja, mieluiten ehkä niistäkin dekkariaiheisia blogauksia).



En varmaan aio blogata Sinuhesta sen enempää. Mutta sen verran sanon, että se on aivan erilainen, kuin ennakkoluuloisena oletin. Ei yhtään sellainen vanhanaikainen ja kankea. Jos joku väittäisi kirjan olevan kirjoitettu viime vuonna, voisin ihan hyvin uskoa, jos nyt en tietäisi sen olleen olemassa jo, kun kävin koulua. Silloin päätimme tutustua kirjaan luokkakaverin kanssa ja luimme ensimmäisen ja viimeisen sivun. Olen myös yrittänyt kuunnella tätä kasetilta kaksitoista vuotta sitten, mutta en vielä silloin ollut oppinut kuuntelemaan äänikirjoja.

Yksi erittäin osuva lainaus Sinuhesta:
"Ei ole muuta oikeutta, kuin rikkaan ja väkevän oikeus"


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kissat eivät saa olla makuuhuoneessa. 

Omenapuukin saattaa vielä vaikka kukkia.

 Omenapuu viime vuonna samaan aikaan. Tämä ei tosin ole sama puu, vaan meidän
 myöhemmin kukkiva puu. Siinä ei ollut vielä yhtään mitään kuvattavaa tänään.

Onneksi sentään kasvihuoneesta saadaan pian kurkkuja.

5 kommenttia:

  1. Minun mieheni sivistyi kyseisen kirjan lukemisesta: haluaa aina välillä dramaattisesti repiä kaapunsa ja sirotella tuhkaa päällensä. Onneksi on vielä pysynyt sanomisena.

    VastaaPoista
  2. Meillä on pukeutumisen suhteen sivistytty vain Linnunradan käsikirjas liftareille: kuljetaan aamutakissa. Ehkä tuo kaapu ja tuhka ei siihen verrattuna ole huono vaihtoehto.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, vaikka en tunne itseäni lainkaan ahkeraksi, kun katselen tuota pihaani. Aikaisempina vuosina olen tähän aikaan jo putsannut kukkapenkit ja kylvänyt porkkanat. Se on kyllä ilmoista kiinni, kun on kaunis kevät, tulee oltua pihalla. Vesisateessa en perkkaa kukkapenkkejä.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi sekä minua että kanssalukijoita. Kommentit ovat blogin ainoa polttoaine.